torstai 23. toukokuuta 2013

getting our balcony ready

Mainitsinkin jo edellisessä postauksessa, että seuraava sisustusprojekti meillä on parvekkeen sisustaminen. Muutettiin viime elokuussa tähän ensimmäiseen yhteiseen asuntoon ja silloin parvekkeen laitto jäi, sillä rahat kuluivat kaikkiin muihin tarpeellisiin juttuihin. Nyt tänä keväänä halusin ehdottomasti saada parvekkeen kuntoon, sillä siellä on ihana istuskella ja viettää aikaa. Ja kun meillä on suhteellisen tilava parveke, halusin hommata sinne sohvan ja kaksi tuolia sekä pöydän. 
o-matic3
o-matic
Maskusta löytyikin meille sopiva polyrottinkisetti, joka tänään kotiutettiin ja iskän ja veljen voimin koottiin kasaan. Olen niin kauhean malttamaton, että töiden jälkeen piti hakea äiti mun kanssa kukkakaupoille muutamaa minuuttia ennen kaupan sulkeutumista ja löydettiin kuin löydettiinkin kiva ruukku, jonne mamin avustuksella istutettiin parit kukatkin! Nyt parveke rupeaa olemaan pikkuhiljaa kesäkuosissa! Pieniä juttuja pitää vielä hommata (vähän lisää kukkia ja ainakin parit lyhdyt) ja lisätä, mutta muuten kokonaisuus alkaa olla tuossa.
o-matic2
o-matic1
Mitäpäs siellä tykkäillään? Laitan lisää ja parempia kuvia, kun saadaan enemmän tuota parveketta valmiiksi, mutta ihan hyvä saldo tälle päivälle. Nyt voi tyytyväisenä rentoutua sohvalle ja ladata akkuja viikonlopun työrupeamaan. :)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

hey you, do you sill remember me?

Huh, onpas blogihiljaisuus venynyt tajuttoman pitkäksi ja nyt on viimeistään korkea aika rikkoa tämä hiljaisuus! Mulla ei ole oikeastaan edes mitään syytä, miksi en ole tänne mitään kirjoitellut. Lähinnä vaan inspiraatio on ollut vähän hukassa, vaikka tästä tykkään ja nautin edelleen todella paljon. Toivon että se nyt korjautuu, jos ja kun jaksan vaan sinnikkäästi postailla samaan tapaan kuin aina ennenkin!

Kamera on pysytellyt aika paljon vaan tossa lipaston päällä, joten sinne ei kuvia ole juuri tallentunut. Tai no, kuvasin mä yhden päivä mun kanssa postauksen, mutta se on jo reilun kuukauden vanhaa matskua, etten taida sitä tänne viitsiä laittaa. :D Että ehkä otan uuden yrityksen vähän tuoreemmalla päivämäärällä! Eli siis puhelimen kuvilla mennään tämän postauksen verran, että saatte edes vähän kuvia ja kuulumisia, mutta sitten lupaan, että pidetään ne puhelinkuvat mahdollisimman vähäisenä ja keskitytään ihan kameralla otettuihin otoksiin!

Tällä välin olen kuitenkin...
u2
...seuraillut mm-kisoja kisakatsomoiden merkeissä

u1
...ostanut Joonakselle valmistujaislahjaksi liput ihan paikan päälle

u
...nauttinut kesän ensimmäisistä jädeistä ja herkullisista aamupaloista

u5
...käynyt ensimmäistä kertaa elämässäni Hulluilla päivillä ja lisäillyt kotiimme joitain yksityiskohtia (seuraava isoprojekti onkin parvekkeen sisustus, jee!)

u3
...huollattanut ihanat kynnet muutamaankin otteeseen

u4
...käynyt töissä ja fiilistellyt paidoissa peplum-helmoja (edelleen) sekä lisää ihania kynsiäni

Toivottavasti joku vielä siellä ruudun toisella puolella seurailee meikäläisen juttuja ja tulee myös jatkossa seurailemaan, vaikka postauksia satelisi ihan joka päivä! Ei mua helposti saa pois täältä blogimaailmasta, kun täällä on sen verran kauan tultu pyörittyä, että ainakin toistaiseksi olen tullut ihan jäädäkseni :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

little princess's christening party

4
5
6
3
2
1
7
10
8
9
Kuten jo muutama postaus takaperin kerroinkin, että oltiin lauantaina Joonaksen pikkusiskon ristiäisissä Lohjalla ja sain nyt koottua kuvapläjäyksen juhlista. En ole aikoihin ristiäisissä ollut, joten oli ihan kiva pitkästä aikaa juhlia tämänkin tyyppisiä kekkereitä. Vieraita oli sopivasti ja tunnelma rento. Hyvää seuraa ja syötävää oli tarjolla niin paljon kuin vain jaksoi syödä, eli oikein onnistuneet kemut siis. ;)

Pikkuinen prinsessa sai nimekseen Vilma Aliisa, joka on mielestäni todella kaunis ja osuva nimi tälle neidille. Vilmaksi ollaankin tätä pikkuista ihan alusta saakka kutsuttu ja onneksi se sitten päätyikin ihan viralliseksi nimeksi. Kuvista muuten vielä sen verran, että jotenkin onnistuin välttämään omalle kameralle tallentumista ja musta on kuvia lähinnä muiden kameroissa, joita en ole ainakaan vielä toistaiseksi saanut.

Ristiäisten jälkeen lähdettiinkin sitten after partyihin tänne meille ja ilta sujuikin oikein mukavasti hyvän seuran merkeissä. Pyörähdettiin me vähän yöelämässäkin ja sen vuoksi sitten sunnuntai menikin akkuja lataillessa. Mä taidan olla tulossa vanhaksi, kun juhlimisen jälkeen pitää aina vähintään sen yhden päivän verran keräillä itseään ja harvoin sitä jaksaa yli kolmeen asti valvoa (tämä kerta oli poikkeus, kun ilta oli sen verran hauska!). :D Muilla sama juttu? Ja miltäs ristiäiskuvat näyttävät?

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

just you and me, the rain can't wash that away

k
k1
k3
k2
k5
k4
Siinä kevyt kuvapläjäys kuluneilta viikoilta, joihin on mahtunut muun muassa lounastreffejä murun kanssa, Pitch Perfectin katsastus (oli muuten hiton hyvä leffa!), uudet kynnet, ihana uusi farkkupaita yhdistettynä statement-koruun, uudet aurinkolasit kevään kunniaksi, Joonaksen pikkusiskon luona vierailua, liput Cheekin jäähallin keikalle, vuosipäivälahjaksi saatu sykemittari♥ ja ahkeraa treenailua, kevätfiiliksiä ja siivouksen jälkeisiä väsyneitä tunnelmia, ensimmäistä kertaa tänä vuonna nahkatakin ulkoilutusta ja keilakisan voitto! Eli ei yhtään hullummin ole nämä viime viikot menneet ainakaan kuvien mukaan. :)

Ristiäisistä en ehtinyt vielä kuvia kasata kokoon, kun after partyt ovat töiden lisäksi vieneet tämän päivän voimasaldot. Palataan niihin siis luultavimmin huomenissa!

Jos muuten kiinnostaa seurailla kuvia ihan reaaliajassa ja mahdollisesti myös sellaisia otoksia, jotka eivät tänne blogin puolelle koskaan päädy niin sehän onnistuu instagrammissa nimellä jenniterhimaria !

lauantai 6. huhtikuuta 2013

strawberry smoothie recipe

Vaikka blogin viimeisimmästä ruokavinkistä ei hirveän kauan olekaan niin haluaisin jakaa yhden helpoimmista, nopeimmista ja parhaimmista välipala ja aamupala (tai ihan mikä tahansa pala) vinkeistä! Kyseessä on mansikkainen smoothie, joka on ihanan makuista ja proteiinipitoisuutensa takia pitää nälkääkin vähän pidempään loitolla.

Kyseessä on nyt ihan perusresepti, jota käytän silloin, kun kaapista ei sen kummempia aineksia löydy ja pelkästään noilla saa aikaiseksi tämän ihanan smoothien. Jos vaihtelua kaipaa nin ohjettahan voi muutella makunsa mukaan niin marjojen kuin muidenkin ainesosien puolesta, lisätä vaikka maustamatonta jugurttia, mansikoiden tilalle mustikoita, mustikkamehukeittoa ja sitten vaan kaikki sekaisin niin mustikkainen smoothie on valmis!
smoothie
Mansikkasmoothieen tarvitset:
- kaksi banaania
- desin mansikoita
- yhden purkin maustamatonta rasvatonta rahkaa
- rasvatonta maitoa

1. Pilko yksi tai kaksi banaania kulhoon.
smoothie1
2. Lisää banaanien joukkoon purkki maustamatonta rasvatonta rahkaa.
smoothie2
smoothie3
3. Lämmitä desin verran pakastemansikoita mikossa sen verran, että ne vähän pehmenevät ja muussaantuvat helpommin sekoittimessa. Lisää nekin banaanien ja rahkan joukkoon. Kaada lopuksi joukkoon vielä rasvatonta maitoa, jotta koostumuksesta saadaan vähän "vetelämpi".
smoothie4
4. Laita sekoittimeen kansi ja pistä se sekoittamaan kaikki aineet keskenään!
smoothie5>
5. Smoothie on valmis nautittavaksi! Maistuu ihan sairaan hyvältä korkeissa laseissa ja pillin kera, kokeilkaa vaikka! ;)
smoothie6
smoothie7
Miltäs kuulostaa? Jakakaa ihmeessä, jos teillä on jotain hyviä smoothievinkkejä! Me painutaankin tänään Joonaksen pikkusiskon ristiäisiin, joten palaillaan taas huomenissa mahdollisesti ristiäiskuvien merkeissä. :)

perjantai 5. huhtikuuta 2013

oh spring, I've been waiting for you for so long

Ihan näin aluksi hirmu isot pahoittelut kovin pitkäksi venyneestä tauosta ja postaushiljaisuudesta! Jotenkin vaan ajatukset on olleet kaikkialla muualla ja vaikka blogi onkin pyörinyt mielessä lähes päivittäin, on siltikin kamera lojunut käyttämättömänä ja siten jäänyt sitten postaamatta. Onneksi nyt kuitenkin kevät ja kesä lähestyvät kovaa vauhtia ja pienen tauon jälkeen on taas intoa ja ideoita kirjoitella, joten eiköhän tämä taas tästä! 

Tein tänään ennen töitä koko kodin kevätsiivouksen, eli pyyhin pölyt, tiskasin, imuroin, järjestelin ja innostuin pesemään vielä lattiatkin! Nyt tuoksuu puhtaus joka paikassa ja ihana mennä illalla töiden jälkeen kotiin, kun on siistiä (ellei parempi puoliskoni pilaa tätä harmoniaa:D). Aikaahan tuohon urakkaan vierähti ja olisin saanut enemmänkin aikaa palamaan, jos olisin kunnolla järjestellyt kaikki kaapit ja muut, mutta ne jätin suosiolla toiseen kertaan.
blog16
blog17
blog18
blog1
blog
blog19
Samalla kun tuli siivottua niin kaivoin kamerankin esiin ja napsin vähän otoksia tämänpäiväisestä lopputuloksesta. Hirveästi ei mitään uutta olekaan niille, jotka ovat aikaisemmat asuntopostaukset lukeneet, mutta joitain yksityiskohtia ja muuta on tullut lisää ja oli jotenkin niin ihana saada kuvia luonnonvalossa, että pakko nämä on jossain jakaa :)
blog12
blog13
blog14
blog15
blog11
blog10
blog9
blog3
blog4
blog8
blog7
blog5
blog6
Jokos siellä on kevätsiivoukset tehty ja miltä mielestänne meillä näyttää? Mua himotaisi hirveästi sisustaa meidän parveke ja se tulee olemaakin tämän kevään projekti. Mulla on visio sellaisesta ulkokalustesohvasta tuonne parvekkeelle pehmusteiden ja tyynyjen kera, mutta pienten selailujen jälkeen näyttäisivät nuo kyseiset sohvat kustantamaan ihan älyttömiä summia... Muita ideoita kivaan ja edulliseen parvekesisustukseen? :)